Kuoron perustaminen

"Oletko aina haaveillut saavasi laulaa Bachin Johannes-passion?” Tämän kysymyksen julkaisu syyskuussa 2014 synnytti Vihdin kamarikuoron yhdeksi Vihdin seurakunnan kuoroista. Vihdissä oli riittävästi hyviä laulajia, jotka olivat odottaneet korkeisiin tavoitteisiin pyrkivää kuoroa omalle paikkakunnalle, ja näin saimme nopeasti kasaan kuoron, joka ensimmäisenä teoksenaan esitti Johannes-passion keväällä 2015. Alusta saakka kuorolaisia tuli myös Vihdin lähikunnista Espoosta, Karkkilasta, Lohjalta ja Kirkkonummelta. Kuoro on pyritty kokoamaan niin, että ääniryhmien välinen balanssi säilyisi. Kuoron ovat perustaneet ja sitä perustamisesta asti johtaneet Jorma ja Kaisa-Leena Hannikainen.

Näin perustamista muistelee toinen kuoron taiteellisista johtajista, Kaisa-Leena Hannikainen:

"Aloitin vuoden 2014 alussa Vihdin seurakunnassa A-kanttorin virassa. Vihdissä oli pitkät perinteet korkeatasoiselle musiikkitoiminnalle, mutta Martti Kilpeläisen aikoinaan perustamat Kantaattikuoro ja Kapelli olivat siinä vaiheessa jo hiipuneet. Selvä tarve oli synnyttää jotain niiden tilalle ja vastata kansan ja laulajien korkeatasoisen kuoromusiikin janoon. Koska Jorma työskenteli lähes puhtaasti hallinnollisissa tehtävissä Sibelius-Akatemiassa sillä hetkellä, oli hänelläkin tarvetta saada tehdä itselleen rakkainta kuorotyötä, ja niinpä keksimme, että perustamme kamarikuoron, jota alamme johtaa yhdessä, minä virkani puolesta, Jorma vapaaehtoisena. Olimme myös haaveilleet Bachin Johannes-passion esittämisestä, ja päätimme kutsua ihmisiä laulamaan tätä suurteosta. Olimme oikeassa, eli tilausta tällaiselle kuorolle oli, ja saimmekin kasaan jo heti aluksi hienon joukon, joka kykeni toteuttamaan tuon ensihaaveen jo seuraavana keväänä. Vihdin kamarikuoro oli perustettu!"

Vihdin kamarikuoro on esittänyt runsaan a cappella -ohjelmiston lisäksi merkittäviä isoja teoksia:
J. S.Bachin Johannes-passion ja Jouluoratorion, G. F. Händelin Messias-oratorion, W. A. Mozartin Requiemin, Jaakko Mäntyjärven Salvat 1701:n, M.-A. Charpentierin Messe de minuit pour noëlin,
M. Duruflén Requiemin, D. Buxtehuden Membra Jesu nostrin, G. B. Pergolesin Stabat materin ja Louis Viernen Messesolennellen. Yhteistyötä Vihdin kamarikuoro on tehnyt barokkiorkesteri Galantinan, Lohjan kaupunginorkesterin, Lohjan kamarikuoron ja Laurentius-kuoron kanssa.

Kuorolla on toisen toimintavuotensa alusta saakka ollut oma laulunopettaja: 2015-18 Helianna Herkkola, ja 2018 - 2020 Juho Punkeri. Vuodesta 2022 alkaen laulunopettajina toimivat Virva Puumala ja Päivi Niemelä.

Kuoron tärkeä tukija on vihtiläinen kulttuurivaikuttaja Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiö.